MUUT KERTOVAT LEENASTA

 

Parisen kymmenistä vuotta sitten etsiskelin hyvää uros glenniä Yhdysvaltoihin tuotavaksi. Minut neuvottiin Leena Glansin tykö. Voidaan varmaan sanoa, että loppu on historiaa. Kirjoitin hänelle ja hänellä oli uros saatavilla. Marfidal Lusty Lovelace (Mikä nimi!). Annoimme hänelle nimeksi Scully. Siten alkoi meidän ystävyytemme.

Leena on se jolle puhun aina kun suunnittelen uutta pentuetta. Hän näkee koko kuvan kasvatuksesta. Hän ottaa aina huomioon tulevaisuuden. Leena on onnistunut kehittämään monia todella tarpeellisia sukuhaaroja. Tämä on todella tärkeää meidän suppeassa geenistössämme. Hän ymmärtää, että kasvattajien ei tulisi kasvattaa vain tätä hetkeä ajatellen, vaan laajentaa näkemystään jotta voidaan kehittää terve geenistö.

Vuosien varrella meidän ystävyytemme on kasvanut enemmän sisarussuhteeksi jota arvostan todella paljon. Ajattelen Leenaa, Reijoa ja Oonaa osana perhettäni ja tiedän, että Leena pitää minunkin perhettä lähellä sydäntään.

Älkää kysykö Leenalta asiasta johon ette halua totuudenmukaista vastausta, sillä totuus on se mitä saatte.

Minusta kennel Marfidalilla on maailman parhaat glennit!

 

Maura High, kennel Coleraine / Käännös Sani Backman

 

Tutustuin Leenaan ensimmäisen kerran puhelimitse n. 15 vuotta sitten. Asia koski tietenkin koirien astutusta. Uros, jota Leena halusi kasvatilleen käyttää oli minun omistuksessa, mutta sen omistussuhde oli hetkeä aiemmin muuttunut ja sitähän Leena ei voinut tietää. Leena oli joutunut soittamaan edelliselle omistajalle, joka ohjasi sitten soittamaan minulle. Tästä sekaannuksesta johtuen jouduimme keskustelemaan hieman pitempään ja tästä meidän pitkä ystävyys alkoi. Ei mennyt montaakaan kuukautta kun jo pakkasin muksut autoon ja lähdin kylään Laukkoskelle. Puhelimen käyttö oli erityisen runsasta ja siitä johtuen laskutkin päätähuimaavia. Kyläreissut eikun lisääntyivät, kun otin Leenalta koiran sijoitukseen. Juoksimme näyttelyissä ja puuhasimme usean vuoden Suomen Glenneissä, Leena puheenjohtajana ja minä sihteerinä.

Kasvattajana Leena on hyvin vastuuntuntoinen, maalaisjärkinen ja määrätietoinen. Vastuuntunto ilmenee jatkuvana työnä taistella rodun heikkouksia vastaa järjestämällä esimerkiksi usean kerran vuodessa PRA tutkimuksia tai toisella tapaa tuoden maahan jatkuvasti uutta jalostusmateriaalia. Määrätietoisuus taas näkyy hyvin pitkäjännitteisessä kasvatustyössä. Aina ajatukset kiitää jo ainakin viisi vuotta eteenpäin suunnitellen eri yhdistelmiä tai miettien vieläkö materiaali riittää sinne vai tarvitaanko jotain uutta. Tämä jalostuksen suunnittelu on yksi tärkeä meitä kahta yhdistävä tekijä. Meillä molemmilla on se etu että olemme alusta pitäen nähneet Suomessa olevan glennikannan ja sen mitä eri yhdistelmät ovat mukanaan tuoneet. Leenalla on myös apuna uskomattoman kattava kortisto maailman glenneistä. Noin 2000 glennin sukutaulut, jotka helpottaa myös minun kasvatustyötäni. On niin mukavaa kun miettii jotain yhdistelmää niin soittaa vaan Leenalle ja kysyy sukusiitos kerrointa ja mielipidettä. Molemmat tulee aina suhteellisen nopeasti, Leena kun on Leena. Maalaisjärki taas tulee Leenan suhteesta Glenneihin. Glenni ei ole helppo rotu luonteeltaan, terrieri kun on ja vielä hyvin tällainen alkukantainen. Leenalla koirat ovat koiran paikalla (ei sitten missään tapauksessa tarkoita sitä etteikö niitä koko sydämestään rakastaisi). Päämääränä on, että glenni pysyy kestävänä, omatoimisena maalaisrakkina. Rakenteen kuuluu kestää elämistä ja lisääntymisen kuuluu tapahtua luontaisesti.

On suunnaton onni ja ilo omata tällainen kasvattajaystävä, jonka kanssa on jaettu ja tullaan jakamaankin suomalaisten glennien elämänkaaren surut ja parhaat onnenhetket. Ja mikä parasta, suuri ystävyys pysyy meidän välillä vaikka glennit maailmasta loppuisivat.

terveisin hyvä ystäväsi
Tiina (Ann-Mari) Assinen, kennel Gleann

Mistä tunnet sä Ystävän?

Onko oikea sulle hän?Annan Glennin se selvittää, kuka viereesi jää...!

Niin, todellakin! Glenni on hyvä vaihtoehto - myös koiraksi.
Tosin itse en olisi selvinnyt kahdesta Glenni -riiviöstä ilman Leenaa!
Puhumattakaan monesta muusta asiasta.
Ensimmäisen kosketuksen Glenniin sain Laukkoskella, Leenan luona reilut kolme vuotta sitten ja olin lopullisesti menettänyt sydämeni tälle rodulle. Leenan tunsin myös heti läheiseksi ihmiseksi.

Leena tuli Ystäväksi minun sydämeeni silloin kun hain ensimmäisen koirani Kallen joulukuun ensimmäinen päivä vuonna 2003. Kyyneleet kihoavat vieläkin silmiini kun muistelen sitä hetkeä kun Leena antoi Kallen syliini juuri ennen lähtöä. Itkimme molemmat. Sillä hetkellä sain elämääni kaksi uutta Ystävää, Kallen ja Leenan!

Pari vuotta myöhemmin Kallen tulon jälkeen minulle tuli uusi koiravauva -kuume. Leena teki kaikkensa, että minulle järjestyisi pikaisesti tyttö-Glenni. Kaikki, mitä siinä välillä uuden Glennin hankkimisessa tapahtui, on pitkä tarina, mutta vihdoinkin syntyi hiilenmusta tyttö Tiinan kenneliin Hämeenkyröön. Ja näin tuli minusta ja Leenasta pienen Klaaran onnelliset omistajat - minä ehkä enemmänkin onnellisempi - olinhan odottanut sitä jo jonkin aikaa!

Onpa näiden kolmen vuoden aikana sattunut ja tapahtunut. Tosin ei oikeasti mitään ihmeitä, mutta Leenan puoleen olen kääntynyt jokseenkin usein. Välillä kysymykset ovat olleet ihan aiheellisia, välillä taas eivät, vaan ovat omia typeriä ajatuksia omassa päässäni. Näihin hölmöihin kysymyksiin on Leenalla tapana vastata jotakin yhtä älytöntä - siitä tiedän että huoleni on aiheeton. Pidän siitä tyylistä! Aiheellisiin kysymyksiin ja ongelmiin Leena paneutuu todenteolla ja antaa asiantuntevia, hyviä neuvoja ja vinkkejä siitä, miten toimia. Aina ovat neuvot toimineet loistavasti - onhan Leenalla monen vuoden vankka kokemus koirista, ja varsinkin Glenneistä.

 

Olemme Leenan kanssa kokeneet monta hauskaa hetkeä, myös murheita. Kuten vanha sanonta kuuluu: ei maton kirkkaat värit näyttäisi niin kirkkailta, jollei välissä olisi tummempia raitoja. Näinhän on myös elämässä.

Toivon Leenalle ja perheelle iloisia ja onnellisia hetkiä elämään, sekä kiitän siitä tuesta ja Ystävyydestä jota minä olen saanut osakseni! Toivon myös että Ystävyytemme jatkuu sekä saamme kokea paljon lisää hauskoja hetkiä yhdessä!

Toivon Leenalle ja perheelle iloisia ja onnellisia hetkiä elämään, sekä kiitän siitä tuesta ja Ystävyydestä jota minä olen saanut osakseni! Toivon myös että Ystävyytemme jatkuu sekä saamme kokea paljon lisää hauskoja hetkiä yhdessä!

.....Kun on sinulla vaikeaa, ja kun tarvitset auttajaa. Silloin Ystävyys punnitaan - menee muut menojaan!

Jaana Puranen, Kallen ja Klaaran "äiti"